Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäynä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2016

Winter Weekend

Miklauksen kennel järjesti Winter weekendin tai oikeestaan Winter Dayn. Alun perin piti olla lauantaina noutojuttuja ja sunnuntaina Tokoilua mutta Toko peruntui osanottajien vähyyden vuoksi. Mikä oli minusta harmillista kun ois ollut niiin kiva tietää enempi siittä Tokoilusta mitä me nyt tiijetään tai mihin me yleensäkkään ollaan Jäynän kanssa päämme pistämässä.

NOME hommia Jäynän kanssa siis tehtiin lauantaina, kouluttajana Anne Woivalin.
No ei mennyt niinku Strömsössä meillä. Ohjaaja ei jaksanut/ pystynyt kylymän iliman vuoksi pitämään koiran vireystilaa yllä, joten Jäynä keskittyi rusakonpapanoitten syöntiin ennemmin.

Koulutus alkoi sillä että olimme rivissä, hihnassa tai ilman hihnaa ja noin 5 metrin päässä oli rivissä dameja ja jokainen koirakko nouti siittä yhden. Jäynä vuoro kun tuli, lähetin matkaan mutta Fortteki oli sitä mieltä että saa mennä. Päivin käski Forttea takasin ja lähti juoksemaan Forten perään no Jäynähän vetää maihin kun kuulee että joku juoksee perään, kun huomas etten ollut minä kaartoi sivulleni takaisin. :D Ihmeellistä. No uus yritys :D Jäynä matkaan ja näppärästi saa damin ylös mutta meneekin damin kanssa Forten eteen ja heittäytyy selälleen dami suussa :D.Kyllä toi koira jaksaa yllättää mut joka kerta :D
Seuraava tehtävä oli kakkosmarkkeeaus linjaan. Se on edelleenkin meidän heikkokohta. Toinen niistä markkeerauksista tahtoo unohtua. Hakee aina ensin heitetyn eli tässä tapauksessa ensin heitetty oli takimmainen, toiseksi heitetty unohtuu aina. No sitä siis alamme jauhamaan nyt keväällä.

 Kakkosmarkkeeraus linjaan. Päivi ohjaa Fortee ja muut seuraa homman etenemistä.
Sitten otimme lähihakua tennispalloilla. Yhteen vetona siittä sanoisin että lähihakupillitys toimii mutta tennispallojen päälle ei tajua mitään. Emme ole treenannut tennispalloilla koskaan. Viime syksynä otimme palkkaukseen Tokossa tennispallon joten sieltä vasta ensikohtaamiset siihen. En ole siittä syystä koskaan treenannut tennispallolla kun viisaat on aikoinaa sanonut jo sillon kun aloin harrastamaan, että tennispallosta tulee levoton suu.
No jos pillityksestä ei heti mitään nouse mitään,  lähtee herkästi laajentamaan aluetta. Ei hyvä.

Osion palaute keskustelu koirakolle

Aidan lähihakupillitys osio 


Meille tuli vilu tai siis minulla oli vilu. Jäynällä oli laina takki päällä kun karvaton oli, minä pohojosen tyttönä en osannut laittaa tarpeeksi vaatetta vaan oli villasukilla ja krokseilla -12 asteen pakkasella treenaamassa.


Menossa mukana oli tämmöinen 11 viikkonen cokkeri joka oli jo varsin taitava jo temppujen teossa ja innostikin minua kokeilemaan temppuja Oilin kanssa kotona. Tästä vähän enemmän myöhemmin :D Harmi etten pysty kertomaan enempää tästä päivästä, kylymyys vei kaiken huomion.:(

Kaikkia kylmyys ei haitannut. Tarmon ja Peten hellä hetki.
Forte jaSara
Kiitos mukavasta päivästä Miklauksen kennelille, vaikka oli kylymä niiin oli kiva olla mukana ja nähellä tuttuja. Tämmöisiä päiviä saisi olla useammin. Harvoin tulee lähettyä muuten kauemmas treenaan näin talavella. :D



maanantai 14. joulukuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 8.

Sunnuntaina saatiin hakea Jäynä ja Oili kotiin Ruutanasta, Oilin pikkusisko Miklauksen Louhi tuli meille vielä lomailemaan reilun viikon ajaksi Oilin kaveriksi. Jäynä saa pehmeän laskun vieroitukseen  kun on vai kaksi jäljellä. Ihanaa, mulla olikin kaikkia pentusia kamala ikävä. Ei ne olleet mua unohtaneet muutamassa päivässä, kaikki tulivat käymään vuorotellen sylissä paijattavana. Sain pusuja kovasti kaikilta. Onnea pojille uusiin koteihin ja Onnea omistajille uusista perheenjäsenistä. 

Toijalan takanen (punanen)

Tyttöjen kans on sujunut hyvin. On alotettu opetteleen sisäsiisteyttä ja kyllähän siellä jonkinnäköstä ajatusta tuntuu olevan. Aamulla kun heräsin oli paskaa yön jäljiltä lattialla, muuten ovat paskoneet kylla ulos, ja nyt kun olivat muutaman tunnin itekseen kun olin iltavuorossa ja Juhakin tuli töistä vasta iltapäivällä. Oli pissat ja kakat oikealla suunnalla, oven edessä missä oli sanomalaehtiä. Alku vaikuttaa siis lipaavalta :D


Luoksetulopillitukset ruokailuun jatkuu. Reagoivat niin hyvin jo pillitykseen että otimme jo malttia vähän ennenpillitystä, lyhyellä matkalla. Meni tosi hyvin, yritän edelleen saada sen videolle teille jossain kohtaan. Ehkä se on nyt helpompi kuvata kun on vain kaksi pentua tässä :D




perjantai 11. joulukuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 7.

Eilen oli vähän haikea päivä, pennut lähtivät Jäynän kanssa Ruutanaan ja ne myös eilen sirutettiin. Tässä vielä kuvia koko porukasta.



Ensimmäinen kerta ulkona


"Istutaan sitten nätisti omilla paikoilla ja turvavyöt kii . Eikä tapella siellä."

Kaikki kyydissä ja matka voi alkaa

Öljyntorjunta-joukon siirto Ruutanaan on onnistunut. Kuva: Anne Woivalin
Pentupäiväkirja jatkuu yhden pennun kanssa laji- (nome-b)/ perustottelevaisuus koulutuksella.




tiistai 8. joulukuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 6.

Viikot menee tosi nopeeta, ensi viikolla ollaan jo luovutusikäsiä. 


Meistä on jo kovaavauhtia tulossa riiviöitä.


Suurin osa ajasta menee vielä nukkuessa. Ensin syödään ja sitten peuhataan tunninverran kunnes nukahdetaan siihen asti kun seuraava ruoka on. Matolääkkeitäkin on jo saatu, sujui tosi helposti, odotettua paremmin.




Tykätään maistella jo kovasti kaikkea.


Erojakin meissä alkaa pikku hiljaa näkymään. Muutama sinnikästä kaveria on kun leikkaa kynsiä. Pyristelevät vastaa ja huutavat minkä kerkee. Välillä leikki muuttuu jo totiseksi touhuksi johon puuttuu jo emokin erotuomarin roolissa. 




maanantai 23. marraskuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 5.

Edellisen bloggauksen ja tämän bloggauksen välinen aika on ollut aika haastava. Jäynä oli sitä mieltä että alanpa vierottaan pennut nyt ja heti. Jäynän takatissit oli niiin rikki ja kipeet että en yhtään ihmettele että se oli sitä mieltä.  Aika pian kuitenkin tajusimme että vieroitus on alkanut ja aloimme maistelemaan lisäruokaa joka taas toi omat haasteensa. Lisäruuan antaminen aloitettiin ihan pienistä maistiaisista jota vähitellen kasvatettiin isommiksi sekä ruokailu kertoja alettiin lisäämään päivä päivältä. Ruuan turpoaminen oli paljon hitaampaa mitä oletin, joten sellainen ruokarytmi oli aluksi vaikea saada. Homma eteni tietysti hirveän hitaasti ja pentujen painonnousu oli ihan minimaalista ja muutamalla ei juuri ollenkaan. Jossain kohtaa jo ajattelin että ei tästä hommasta tuu yhtään mitään. 
Alkuhaasteet on nyt selätetty ja nyt pennut saa lisäruokaa 4 kertaa päivässä ja edellinen kun on syöty seuraava on jo turpoamassa. Painojakin on alkanut jo jonku verran tulemaan lisää, vielä on 2 pentua alle 2 kilon. Ruokatilanteisiin ollaan otettu mukaan jo pilli. Pillitysvideon laitan jossain vaiheessa faceeen kuhan nyt saan sen ensin kuvattu :D

Vihreä
Seuraava onkin linssilude
"Toijalan takanen" eli punainen
Punainen

Harjottelemme kovasti jo repimistä mistä kiinni saadaan sekä puremista yleensä lahkeista sekä varpaista

Purukalusto


Tapahtui tänään. Vietimme "Sikaniskan" tummansinisen kanssa laatuaikaa ja vei J:n nokan eteen pöydälle pennun ja pentuhan päätti että vetasempa kakat tuohon näppäimistön päälle :D Ja ,issä puhelin?? Just nyt ku sitä ois tarvinut että ois saanut tilsnteen ikuistettua niin siellä se on alakerrassa keittiön pöydällä. Kyllä harmitti. Hyvä kuva meni taas sivusuun.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 4.

Pentulaatikossa alkaa olemaan nyt jo vähän touhua, niitä on mukava seurata sen muutaman minuutin minkä ne jaksaa temuta.


 Painoa on tullut kivasti ja 2kg rajapyykki menee varmaan huomenna rikki, harmaalla eli valkoisella pennulla.


Sikaniska eli sininiska eli tummansinen painaa tällä hetkellä 1870g

Kohta tulaan jo yli reunan kuhan hoksaavat ton turvareunan että sitä kautta pääsee kiikkumalla.


Itse aukasin taas pitkästä aikaa muistin virkistämiseksi 


Joka kerta kun luen sitä niin siittä löytyy aina uusia juttuja mitä ei oo tullut ajatelleeksikaan. Tykkään kirjasta kovasti.  Eka kerran tutustuin kirjaan ennen kun Jäynä tuli taloon mutta jotenki en vaan saanut sisäistettyä niitä oppeja käytännön elämään mutta nyt uus yritys. :D




perjantai 13. marraskuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 3.

Vielä on aika hiljasta pentulaatikossa. Siniset silmät paistaa jo kaikilta ja kävely on vielä vähän horjuvaa. Nyt alkaa näkymää pissat ja kakat joten petvetistä luovuttiiin ja siirryttiin sanomalehtiin sekä pyyhkeeseen, on helepompi siivota.

Pennut tykkäävät nukkua nyt jo kasassa.
Jäynällä tuntuu olevan tylsää. Haluaisi olla kokoajan siellä missä minäkin mutta pakko sulkee siltä välillä koiraportit ettei pääse keittiöön ja olohuoneeseen jotta ruokkisi pentujansa. Vähän ollaan treenattu pihalla lyhyitä markkeerauksia sekä ihan perustottista.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 2.

Pötkylät kasvaa niin että kohina kuuluu :) Kilo on mennyt jo neljällä pennulla rikki. 
Punanen on porukan pienin ja juuri ylitti vasta 900g 


 Eilen eka kertaa näin niidenn tekevän kävelyharjoituksia :) Vähän on horjuvaa menoa mutta paranee joka kerta. 


Valkoisen ja Vihreän silmätkin on ihan pikkasen jo raollaan.


Tyytyväisiä tuntuvat olevan, syövät ja nukkuvat vain :)

lauantai 31. lokakuuta 2015

Pentupäiväkirja osa 1.

Keskiviikko 28.10

Lämmön mittaus Jäynältä klo 15.30 oli 37.0 astetta. Seuravaa mittaus olikin sitten jo klo 20 joka näytti 37.2. ja pettaukset aloitettu. Siinä kohtaan keskusteltuani Annen kanssa päädyimme siihen että kun alkaa tapahtuun niiin soitan Annelle.
Yö meni itsellä sohvalla torkkuessa, Jäynä touhusi koko yön pientä askaretta kuten sanomalehtisilppua ja välillä aina petasi.

Torstai 29.10

klo 6.30 lämmöt 37.1 Edelleen petataan ja silputaan, klo 8.30 tulikin sitten vedet ja klo 9.25 tuli ensimmäinen, se oli poika 476g (sininen häntä)


Seuraava tulikin sitten klo 11.30 ja sekin oli poika 552g (vihreä häntä) Klo11.43 poika 510g (valkoinen häntä)

Kolmannen pojan jälkeen alkoi iskeä jo paniikki ettenko saakkaan sitä kauan kaivattua tyttö. Mutta 12.27 tuli tyttö 454g (keltainen häntä) Klo 13.21 tyttö 462g joka tuli niiin vauhdilla pää edellä että Jäynäkin ihan säikähti (pinkki häntä) Tässä kohtaan jouduin minä luovuttamaan ohjat apujoukoille kun työt vanhainkodilla kutsui.


Sitten kuluikin niiin paljon aikaa että Anne oli pakannut Jäynän autoon ja suuntana oli Urjalan eläinlääkäriasema mutta noin 5 km kohdalla Jäynä päätti tehdä pojan autoon klo 16.10 460g (punainen häntä) Klo 17 syntyi viimeinen poika joka oli niiin menevää sorttia ettei sitä meinattu saaha punnittua, painoksi tuli 520g (sininen niska). Ihanaa näytti siltä että urakka on ohi, täma 7 pentua on ihan hyvä määrä. ( mieleeni muistui 8 vuoden takainen pentue joka meni käsieni läpi ja niitä oli 8. Siinäkin oli aika urakka luovutusikään asti. Sillä 7 tuntui hyvältä määrältä)


Jäynä on yllättänyt taas ja on hyvä äiti. Alussa ei meinannut saada sitä ees pissalle mutta nyt jo lähtee kun vaan sanoo että käytäskö. Pissatukseen ja kakkaamiseen mene vajaa 2 minuuttia ja heti takasin sisälle. Tänään lauantaina jo irtautuu pentulaatikosta juttelemaan olohuoneen puolellejos pennut on hiljaa, mutta heti ku alkaa kuuluun vikinäää syöksyy katsomaan mikä hätänä.



Painot on hyvin noussut, tänää kaikilla on jo yli 500g paino mutta ei vielä 600g.